the Social Network :: (We lived on farms, then we lived in cities, and now we’re going to live on the internet!)


Olen tässä jo pidempään päänahkaa raaputtaen miettinyt josko pitäisi vihdoinkin tutustua paremmin Oscar-gaalan ehdokkaisiin, syystä että on sitten gaalaa katsellessa  helpompi heitellä omia veikkauksia ruutua päin kun on edes vähän jonkinlaista haisua asiasta. No, kävi sitten niin, että gaala tuli ja meni ilman minua, joten eipä haitannut sekään, että en ollut tämän aikomuksen suhteen päässyt pidemmälle. Joka vuosi vannon katsovani gaalan ”tällä kertaa!!” ja lähes poikkeuksetta aina on joko unohtunut tai olen ollut jollakin tapaa estynyt ja tänä vuonna en ollenkaan, suurista puheista huolimatta, loppujen lopuksi muistanut omistavani tallentavaa digiboxia (viime vuonna en vielä omistanut, huoh) … joten se siitä sitten.

Tämän viikonlopun viihdykkeenä toimi joka tapauksessa David Fincherin THE SOCIAL NETWORK, lähinnä siksi, että gaalan aiheuttamien keskustelujen jälkeen, tulin vieläkin uteliaammaksi ja halusin nähdä mistä oli kyse: olisiko tämän pätkän tosiaan pitänyt voittaa useampi pysti?!

Golden Globe -gaalassa elokuvahan palkittiin parhaana draamana kun taas Oscar-gaalan saldo oli kolme pystiä: David Fincher sai parhaan ohjaajan tittelin ja itse elokuva palkittiin parhaasta käsikirjoitukesta ja alkuperäismusiikista.

Itse, ainakin tämän ensimmäisen katsomiskerran jälkeen toteasiin, että vastaus edellä esittämääni kysymykseen on omasta mielestäni kieltävä. Ei oikeastaan. Draamaksi erittäin toimiva paketti, joka nosti tunteita pintaan (lähinnä inhon) ja joka  kyllä viihdytti alusta loppuun, mutta… ei siltikään.

Mitään muuta en elokuvasta etukäteen tiennyt, kuin että se tulisi liittymään jotenkin jo kaikille tutuksi tulleeseen Facebook-ilmiöön ja sen perustajaan (tai perustajiin) ja senpä takia se ei minua pahemmin alunperin kiinnostanutkaan. Kyllähän minä, kuten moni muukin, istuu ja tuijottaa kyseisen paikan etusivua klikkaus toisensa jälkeen, mutta ei minua pahemmin kiinnostanut sen alkupamaus.

Toisaalta oli ehkä ihan hyvä, etten tiennyt taustoja tai  henkilöistä sen enempää sillä näin ollen en ollekaan osannut etukäteen arvata juonta (mikä yleensä tuhoaa leffakokemuksen kokonaan, kun koko ajan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu). Näin jälkeenpäin ei voi muuta todeta, kuin että OLISIHAN se tosiaan pitänyt jo aiheesta tietää, mikä edessä odotti: no tietenkin tietokonekieli, lakipykälät ja klassinen ”KENEN IDEA, KENELLE KUULUU RAHAT?” -kiista.

Rooleissa nähtiin mm. Jesse Eisenberg, Andrew Garfield, Brenda Song, Justin Timberlake, Armie Hammer ja Max Minghella. Erityisesti minua ilahdutti nähdä Malese Jow (eli siis ”Vampyyripäiväkirjoista” tuttu Anna) pienessä sivuroolissa.

Olen vähän kahden vaiheilla; toisaalta pidin leffasta suunnattomasti, sillä se todellakin piti minut liimattuna ruutuun ja todistihan se minun ennakkoluuloni täysin vääriksi, mutta toisaalta inhosin  melkein kaikkia hahmoja, ihan Mark Zuckerbergistä lähtien, vaikka Eisenberg kyllä teki (taas kerran) vaikutuksen sanavalmiina ”datisnörttinä”. Justin Timberlaken hahmo, Sean Parker aiheutti lähinnä karmivia väristyksiä selkäpiissä saaden meikäläisen repimään hiuksiani ja vinkumaan ruudulle muutamia kirosanoja (osaako Timberlake siis näytellä kun sai minutkin reagoimaan, wtf?) Andrew Garfieldin Eduardo Saverin oli se ainut henkilö, joka sympaattisuudellaan ja psykoottisella tyttöystävällään voitti meikäläisen puolelleen  (Eisenbergin ja Garfieldin hahmojen välit ja keskinäinen kemia oli myös loistavaa, ja jotenkin aidontuntuista katseltavaa) ja jonka toivoin selviytyvän voittajana.

Ottaen tosiaan huomioon kuinka ”tylsäksi” aiheen ensimakuun koin, elokuva yllätti kyllä mukavasti. (mm. dialogi oli vahvaa ja varsinkin Eisenbergin hahmon kyyninen, äkäinen tyyli vastata kysymyksiin sai minut virnuilemaan). Tosin, olisihan minun Fight Club -fanina pitänyt tietää paremmin; Fincheriä ei koskaan kannata aliarvioida! Oli aiheena miten simppeli asia/ilmiö tahansa, Fincher kyllä onnistuu lisäämään pätkään moniulotteisuutta kerrostamalla pohjajuonta paksummaksi tavalla tai toisella. Tällä kertaa näitä kerroksia loi mm. kerronta, sillä ainakin itse pidin varsin paljon siitä, että leffassa eteni ja yhdistyi spiraalimaisesti kaksi tarinaa; menneisyys ja nykyisyys, jossa menneisyyttä kerrattiin.

Sen pahemmin en tätä elokuvaa lähde analysoimaan, ainakaan vielä. Ehkä toisella kerralla löytyy enemmän sanottavaa jos ja kun eksyn tämän uudestaan katsomaan 🙂 Sen voin ehkä  vielä mainita, että leffan katsottuani, en pelkästään älähtänyt avokille katkerana jotain maailman nuorimmasta miljardööristä (olisi tosi jees jos tuo avokkikin keksisi jonkun miljoona-idean XD), vaan lisäksi hetken teki mieli pistää koko facebook boikottiin ihan moraaliin (ja sympatiaan?) pohjautuvasta periaatteesta…

Advertisements
Kategoria(t): Elokuva-arvostelu (lyhyt) Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s